Mitä oman osaamisen tuotteistaminen oikein tarkoittaa? Lyhyesti – oman osaamisen eli asiantuntijuuden ”pakkaamista” helposti ostettavaksi tuotteeksi – sinä asiantuntijana tarjoat tietoa tai taitoa, joka on sinulle kertynyt esim. koulutuksen, työn tai kokemuksen kautta ja vastaavan tiedon tai taidon kerryttäminen veisi vähintäänkin paljon aikaa – Sinä tarjoat parhaat neuvot ja niksit vaikkapa valmennuksessa tai webinaarissa murto-osaan kustannuksesta tai ajasta, jonka tiedon/taidon kerääminen muutoin veisi.
Viime vuosina erilaiset verkkotuotteet (esim. asiantuntijapalvelut, valmennukset ja e-kirjat) ovatkin nostaneet suosiotaan passiivisten tulojen osalta. Myös me HEIMOssa uskomme, että oman osaamisen tuotteistaminen verkkotuotteeksi tarjoaa paljon etuja ja mahdollisuuksia.
Vaikka ns. passiiviset tulot kuulostavat houkuttelevalta niin oman osaamisen tuotteistaminen vaatii alkuun paljon työtä. Se vaatii huolellista suunnittelua, toteutusta ja markkinointia. On tärkeää ymmärtää kohdeyleisösi tarpeet ja pyrkiä tarjoamaan heille todellista arvoa osaamisesi kautta. On myös tärkeää huomata, että menestyksekäs verkkotuotteen myynti edellyttää laadukkaan sisällön ja opetustavan tarjoamista. Kilpailu voi aloittain ja aiheittain olla kovaa, joten erottautuminen ja arvon tuominen asiakkaille ovat keskeisiä tekijöitä menestyksen saavuttamiseksi tällä alalla.
Miksi sitten kannattaa harkita oman osaamisen tuotteistamista ja verkkotuotteen myyntiä?
Passiiviset tulovirrat: Kun olet luonut vaikkapa verkkokurssin tai muun e-tuotteen, se voi toimia passiivisena tulonlähteenä. Vaikka alussa saatat käyttää paljon aikaa ja vaivaa tuotteen luomiseen, kerran valmiina se voi tuottaa tuloja ilman jatkuvaa päivittämistä tai aktiivista osallistumistasi. Verkkotuote voi myös toimia muun toimintasi rinnakkaistuotteena => voit olla vaikka valokuvaaja ja tehdä valokuvauskeikkoja ja samaan aikaan sinulla voi olla vaikka verkkokurssi valokuvaamisesta.
Laajempi yleisö: Verkkotuotteen avulla voit tavoittaa laajemman yleisön kuin perinteiset kasvokkain pidettävät koulutukset tai esim. messut tai kivijalkamyynti.
Oman brändin vahvistaminen: Laadukkaat verkkotuotteet voivat auttaa sinua rakentamaan oman brändin ja asiantuntijakuvan tietyllä aihealueella. Tämä taas parantaa mielikuvaa asiantuntijuudestasi ja houkuttelee enemmän asiakkaita.
Joustavuus ja skaalautuvuus: Verkkotuotteet ovat joustavia, ja ne voidaan helposti päivittää ja muokata tarpeiden mukaan. Lisäksi yksi tuote (esim. kurssi) voi palvella useita ihmisiä yhtä aikaa, mikä tekee skaalautumisesta helpompaa.
Kustannussäästöt: Verkkotuotteet ovat kustannustehokkaita. Sinun ei tarvitse vuokrata tiloja, matkustaa paikasta toiseen, pitää varastoa jne, mikä vähentää kuluja. HEIMOn kautta ainoat kulut ovat 4% hallintokorvaus + 2,5% Holvin provisio per myynti.
Ajan ja paikan riippumattomuus: Verkkotuotteet tarjoavat joustavuutta. Sisältöjä voidaan monesti kuluttaa omaan tahtiinsa, joka tekee niistä myös ostajan näkökulmasta helpon – voin ostaa tänään tuotteen ja katsoa/lukea/osallistua kun se minulle sopii. Vastaavasti, jos järjestät livewebinaarin saat yhdellä kertaa usean henkilön huomion.
Itseopiskelutrendi: Monet ihmiset etsivät aktiivisesti tapoja oppia uutta ja kehittää taitojaan omatoimisesti. Verkkotuotteet vastaavat tähän tarpeeseen tarjoamalla helpon ja kätevän tavan hankkia uutta tietoa.
Jos sinulla olisi hyvä tuote myytäväksi tai loistava idea niin HEIMOn jäsenenä sinulla on myynnin tueksi käytössä verkkokauppamme. Linkki verkkokauppaan: https://holvi.com/shop/HEIMOOsuuskunta/
Liity osaajien yhteisöön – yhdessä et ole yksin!
Liity jäseneksi jo tänään!
Osuuskuntaamme liittyminen maksaa 99 euroa.
Tutustuthan HEIMO Osk:n käyttöehtoihin ja osuuskunnan sääntöihin ennen liittymistä.