- +358 50 4703 555
- info@heimoosk.com
- Ma-Pe: 12.00-16.00
Lea Keskitalo
Haukkuakatemia
Eläinkouluttaja
Eläinkouluttaja, eläinkouluttajan ammattitutkinnon suorittanut eläinten uudenaikaiseen kouluttamiseen ja käytöksen muokkaamiseen sekä eettiseen koulutukseen sitoutunut ammattilainen
Olen Taitotalosta valmistunut eläinkouluttaja, jonka koulutus perustuu nykyaikaiseen, tutkittuun tietoon sekä eläinkoulutuksen eettisiin periaatteisiin. Koulutukseni on aina koiralähtöistä, positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa ja koiran hyvinvointia tukevaa. Minulla on kokemusta koirien kouluttamisesta jo parinkymmenen vuoden ajalta.
Kouluttajana lähtökohtani on omistajan ja koiran välisen suhteen vaaliminen, koiran kokonaisvaltainen hyvinvointi sekä koirakon tavoitteiden saavuttaminen. Tavoitteena voi olla sujuva arki, haastavien tilanteiden ratkaiseminen, pennun taitojen kehittäminen, murrosiän haasteista selviäminen tai tavoitteellinen harrastaminen ja kilpaileminen.
Tarjoan yksilöohjausta, ryhmäkursseja ja käytösneuvontaa kaikenikäisille koirille ja omistajille. Palveluihini kuuluvat myös hyvinvointikartoitukset ja käyttäytymisen analyysit, joiden pohjalta laaditaan yksilölliset koulutussuunnitelmat ja etsitään ratkaisuja haastaviin tilanteisiin.
Lisäksi ohjaan koiria lempeään hoitotoimenpiteisiin totuttamiseen. Eläinten hyvinvointilaki edellyttää, että koiria totutetaan hoitotoimenpiteisiin niiden hyvinvointia kunnioittavalla tavalla. Tavoitteena on, että esimerkiksi kynsien leikkuu, turkinhoito, eläinlääkärikäynnit ja muut käsittelytilanteet sujuvat mahdollisimman stressittömästi sekä koiralle että omistajalle.
Haukkuakatemian palvelut
- Rally-toko (alkeet ja jatkoryhmät)
- Nosework (alkeet ja jatkoryhmät)
- Perustottelevaisuuskoulutus
- Pennun ensimmäiset taidot
- Nuoren koiran ja murrosikäisen koiran koulutus
- Hihnakäytöksen opetus
- Etäohjaus ja yksityisohjaus
- Koirien käytösneuvonta
- Hyvinvointikartoitukset ja käyttäytymisanalyysit
- Yksilölliset koulutussuunnitelmat
- Hoitotoimenpiteisiin totuttaminen
- Kaikenikäisten koirien arkitaidot
- Puhelin- ja verkko-ohjaus
Haukkuakatemiassa jokainen koira kohdataan yksilönä. Koulutuksen tavoitteena on hyvinvoiva koira, motivoitunut omistaja ja toimiva yhteistyö, joka kantaa niin arjessa kuin harrastuksissa.
Sijainti
Pääkaupunkiseutu/Valtakunnallinen
Yhteystiedot
Sähköposti
haukkuakatemia@gmail.com